Trusteqilta ratkaisu – entisten työntekijöiden pääsyoikeudet kuriin

Trusteqin yhteistyökumppanin, IT-ohjelmistoyhtiö CA:n, pohjoismainen tietoturvakysely osoittaa, että työntekijöillä on pääsy entisen työnantajansa tietoihin vielä pitkään työpaikanvaihdon jälkeen. Joka kymmenes työntekijä otti entisen työnantajansa liiketoiminnan kannalta tärkeitä tietoja mukaansa vaihtaessaan työpaikkaa. Lisäksi huolestuttavan moni (5,5 prosenttia) pääsee edelleen käsiksi näihin tietoihin vielä vuosi työpaikanvaihdoksen jälkeen.

Lue artikkeli Taloussanomissa

10% suomalaisista ottaa yrityksen tietoja mukaan vaihtaessaan työpaikkaa

Kenellä on oikeus päästä yrityksen tietoihin käsiksi ja miten? Onko tietoturvakysymysten huomiointi yrityksissä riittävää? Muun muassa nämä kysymykset saivat CA:n toteuttamaan tietoturvaa koskevan kyselyn kaikissa Pohjoismaissa. CA toteutti IT Security and the Public -kyselyn helmikuussa 2009 (10.–17.2.2009 välisenä aikana). Kyselyllä haettiin tietoa siitä, mikä on yritysten tietoturvan tilanne ja toimivuus työpaikanvaihdoksen yhteydessä. Kysely toteutettiin Internet-kyselynä yhteensä noin 5000 henkilölle Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Kyselyn toteutti yksityinen, ruotsalainen tutkimuslaitos Cint. Suomessa kyselyyn vastasi 1005 henkilöä.

Suomessa kyselyyn vastanneista joka kymmenes (10,7 prosenttia) ilmoitti ottaneensa liiketoimintaan liittyvää tietoa mukaansa vaihtaessaan työpaikkaa. Ruotsissa vastaavasti 7,6 prosenttia ja Tanskassa 8,4 prosenttia vastanneista vastasi tähän myöntävästi. Norjassa joka kuudes vastaaja myönsi ottaneensa entisen työnantajan tietoja mukaansa (16,6 prosenttia). Ainoastaan 8,1, prosenttia on sitä mieltä, että tiedoista on ollut jotain hyötyä uudessa työpaikassa.

Entisen työntekijän salasanat toiminnassa jopa vuosia

Tietoturvarutiinien nykytilaa selvittävä kysely osoittaa, että Suomessa tietoturva-asiat ovat yrityksissä vain kohtalaisen hyvässä hoidossa. Lähes puolet eli 47,5 prosenttia ilmoitti, että entisen työnantajan salasanat lakkasivat toimimasta vasta pari päivää lähdön jälkeen. Vai joka neljännellä, eli 26,4 prosentilla vastaajista salasanat lakkasivat toimimasta lähtöpäivänä, lopuilla vasta myöhemmin. Jopa 5,5 prosenttia vastaajista ilmoitti, että pääsee edelleen käsiksi entisen työnantajan tiedostoihin.

”Tietoturvakäytäntöjen puute on suuri uhka yritykselle. Se altistaa yrityksen tietoturvariskeille, jotka voitaisiin poistaa helpostikin, jos asia olisi yrityksen tiedossa. Kokemuksesta voi kuitenkin sanoa, että harva yritys on selvillä riskin laajuudesta”, väläyttää Trusteqin tietoturva-asiantuntija Stefan Sundell.

Kaikissa Pohjoismaissa keskimäärin joka kymmenes pääsee edelleen käsiksi entisen työnantajansa tiedostoihin vielä vuosi työpaikanvaihdoksen jälkeen. ”Yleensä entinen työntekijä ei itse käytä väärin vanhoja tunnuksiaan, vaan turhat aktiiviset tunnukset ajautuvat tavalla tai toisella vääriin käsiin, ja valvonnan puutteessa niillä saa aikaan suuriakin tuhoja. Käyttäjätunnusten manuaalinen hallinta erityisesti suurissa organisaatioissa on hankalaa, ja vaatii paljon resursseja, ja silti inhimillisiä virheitä voi sattua. Trusteq on automatisoinut monia käyttäjien- ja pääsynhallinnan ratkaisuja, ja asiakkaat ovat olleet ihmeissään siitä kuinka paljon asiaa voi yksinkertaistaa, kun siihen on oikeat välineet.” kertoo Stefan Sundell.

Trusteqin asiantuntemuksen avulla saat yrityksellesi automatisoidun tietoturvaympäristön. Ota yhteyttä!