Trusteq laajentaa palveluvalikoimaansa ostamalla tietoturvatalo Optisecin
Trusteq on ostanut koko Optisec Oy:n osakekannan 1.6.2010. Kauppahinta suoritetaan suunnatulla osakeannilla ja Optisecin nykyisistä omistajista Karri Puumasesta, Harri Kotakoskesta ja Jarkko Hagströmistä tulee Trusteqin osakkaita 1.6.2010 alkaen.
Optisec Oy:stä tulee Trusteq Oy:n tytäryhtiö Trusteq Consulting.
Trusteq on IAM-ratkaisuihin erikoistunut tietoturvan palvelutalo, jonka vuoden 2009 liikevaihto oli 3,3M€. Optisec on erikoistunut tietoturva- ja infrahankkeiden projektijohtoon. Sen liikevaihto oli vuonna 2009 1,5M€. Kummankin organisaation asiakkaat ovat suuryrityksiä. Trusteqilla on asiakkaita myös valtionhallinnossa.
Trusteq hakee voimakasta ja kannattavaa kasvua tietoturvapalveluista. Vuonna 2009 liikevaihdon kasvua kertyi 50% ja kuluvan vuoden liikevaihtotavoite on 6,2M€. Trusteqilla on yrityskaupan jälkeen 26 työntekijää ja kaksi tulosyksikköä. Asiakasratkaisut-yksikkö keskittyy käyttäjätietoturvan teknologiakonsultointiin ja ratkaisuihin. Konsultointi-yksikkö huolehtii projektijohtamisen palveluista ja tietoturvakonsultoinnista.
Trusteqin vahvuus on erityisesti IAM osaamisessa ja kyvyssä toimia integraattorina haastavassa monitoimittajaympäristössä. Optisecin osaaminen painottuu hanke- ja projektijohtoon ja IT tietoturvaan.
Yritykset muodostavat täydellisen kombinaation koska liiketoiminta-alueet tukevat merkittävästi toisiaan ja päällekkäisyyksiä ei ole.
Asiakkaille uusi Trusteq on entistäkin kiinnostavampi kumppani laajemman palveluvalikoimansa ja suurempien resurssiensa vuoksi. Trusteqin tulevaisuuden tavoitteena on kattaa yhä laajempi palvelu-
ja ratkaisutarjonta ja näin huolehtia mahdollisimman laajastiasiakkaidensa tietoturvatarpeista.
Lisätietoja:
Vesa Halonen
hallituksen puheenjohtaja
Trusteq Oy
p. 040 8470268
vesa.halonen@trusteq.com
Karri Puumanen
hallituksen puheenjohtaja
Optisec Oy
p. 040 5152471
karri.puumanen@optisec.com







